Matkaajien kokemukset ovat olleet positiivisia ja tarkoitus olisi jatkaa kohti uusia seikkailuja.
Jos Sinulla herää ideoita ja/tai toivomuksia tulevien matkojen suhteen niin kerrothan ne meille :)
Ohessa kahden reissaajan matkakertomukset Irlannista. Ensimmäinen on ytimekäs yhteenveto ja jälkimmäinen ilahduttavalla huumorilla höystetty tarkempi kertomus, jonka lopussa linkki kirjoittajan upeisiin matkakuviin.
Varaa hetki aikaa ja hyppää mukaan Irlannin tunnelmiin!
Matka Irlantiin
Irlanti oli ennen matkaa vain paikka kartalla, vaikka sillä on pitkä kiehtova historia, jossa on paljon Suomen historiaa muistuttavaa.
Pääkaupunki Dublinissa asuu noin puoli miljoonaa asukasta, mutta se on erittäin kotoisa ja viihtyisä.
Tutustuimme jo 800-luvulla viikingien Liffey-joen rannalle perustamaan, joskus Englannin varakuninkaan asuinpaikkana olleeseen Dublin Castleen, vanhimpaan kirkkoon Christ Church Cathedraliin sekä Irlannin ehkä arvokkaimpaan kansallisaarteeseen kelttiläisten munkkien vasikannahkalle kirjoittamaan ja kuvittamaan Book of Kellsiin Trinity Collegen kirjastossa.
Kuunneltiin 200-vuotiaan Guinnessin historiaa ja katselimme sen valmistusta Guinness Storhousessa.
Huomasimme, että irlantilaiset osaavat nauttia arjen pienistä iloista. "There´s always time for Guinness" sanovat irlantilaiset viettääkseen aikaa pubeissa. Mutta pubi ei ole paikka humaltua, se on kulttuuria, se on paikka tavata ystäviä, nauttia ruuasta ja musiikista.
Vihreän saaren pieniä kyliä ja karua luontoa nähtiin päivän kestävällä kiertoajelulla. Ehkä pelottaviltakin vaikuttivat paikoittain 214m Atlantin aaltojen yläpuolelle kohoavat Cliff of Moherin rantakalliot.
Lähtöpäivänä teimme lyhyen junamatkan Dublinin esikaupunkialueelle Hawthiin.
Sateenvarjo tai sadevaatteet kuuluivat meidän tärkeimpiin matkatavaroihin. Onneksi niitä tarvittiin vasta lähtöpäivänä.
Matka oli mukava kokemus. Mikä oli parasta - koko matka.
-K.S.
Irlannin matka
Englannin kielen avittamiseksi järjestettiin matka Irlantiin syys-lokakuun vaihteessa 2014. Edullisen matkan ja hotellin etsi netin kautta opettaja Aino Koskelin.
Retki alkoi Seutulasta Norwegian kyydissä maanantaina 29. syyskuuta. Lentoon singahdettiin iltapäivällä, illalla oltiin pimeän aikaan Dublinissa. Kentältä hotelliin päin mentiin kaksikerroksisella bussilla. Olihan siinä hieman vastuksiakin, varsinkin yhdellä osanottajalla. Hänellä kun jäi laukku lentokentän bussipysäkille. Hän jäi bussista pois ja käveli takaisin lentokentälle, koska matka ei vielä ollut kovinkaan pitkä. Sieltähän laukku löytyi poliisin hoteista kentältä. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.
Muu porukka jäi bussista jossain vaiheessa Dublinin kadulle. Kävelyä hotelliin oli jonkun verran, mutta löytyi se loppujen lopuksi. Castle Hotel on rakennettu 1800-luvulla, aika vanha siis. Mutta hyvässä kunnossa kaikin puolin.
Siitä sitten ilmoittauduttiin ja asetuttiin taloksi. Oli myöhäinen ilta, mutta nälkä ajoi sakin hotellista läheiseen pubiin syömään. Siellä sattui olemaan myös rivitanssin esiintyjiä, kaksi nättiä tyttöä ja nuorukainen. Ja meno oli kovaa, kuten myös musiikki. Jalka nousi tanssijoilla kevyesti, oli se hienoa katseltavaa. Eikä ruoassa ollut valittamista. Varsinkin Guinnessin olut kyytipoikana puolusti paikkaansa oluiden aatelistossa. Parasta mahdollista olutta, kuten myös seuraavina päivinä ja iltoina todettiin.
Ensimmäisenä päivänä oli pääasiallinen kohde Jamesonin viskitislaamo. Kävellen oli aikaa myös tutustua kiireesti matkan varren näkymiin.
Hotellimme sijaitsi Gardiner Row:n ja Cavendish Row:n kulmassa. Siitä lähdettiin aamulla alas Liffey-joelle päin. Cavendish Row yhtyi jonkin matkan päästä isommalle kadulle, joka on O´Connel Street. Se on leveä, kaksiosainen katu, jonka keskellä on useita Irlannin entisten kuuluisuuksien patsaita ja muistomerkkejä. Niiden kuvaamisessa meni jonkin aikaa tietenkin.
Parhaiten ehkä mieleenjäävä patsas on Spire, vuonna 2003 valmistunut 121,2 metriä korkea piikki. Se on maailman korkein kuvanveistos tällä hetkellä.
Kadun päässä olikin Liffey-joki, jonka varrella olevaa katua pitkin lähdettiin kohden Jamesonia. Joessa on monia siltoja, toinen toistaan hienompia ja kauniimpia.
Mutta pääasiallinen kohdehan olis siis viskitislaamo.
Sinne saavuttiin jonkin ajan kuluttua. Kulkeminen ei ollut kovin nopeaa, kun piti ihailla ja ihmetellä paikallista rakennuskulttuuria. Erittäin hienoa, suorastaan komeaa. Ei voi verrata suomalaisiin kaupunkeihin mitenkään.
Viskitehtaan pihalla otettiin valokuvia porukasta ja sitten ängettiin sisälle viskintuoksun perässä. Tehtaalla oli säännölliset, opastetut kierrokset turisteille. Odotellessa seuraavaa vuoroa tutustuttiin liikkeen myymälään. Siellä olikin monipuolinen valikoima sitä ja tätä liikkeen logolla varustettua tavaraa myynnissä. Ostokset suoritettiin kuitenkin vasta kierrokselta palattua.
Tehtaan aulan seinällä roikkui pari erittäin vanhaa polkupyörää, katossa hieno, viskipulloista valmistettu valaisin. Tietysti kaikkea muutakin rekvisiittaa oli nähtävillä.
Kierroksella oli oppaana mies, joka puhui nopeasti kuin huutokaupan meklari. Tavallisen opiston kurssin opiskelijan oli turha yrittää siitä mitään selvää saada. Ehkä kuitenkin puhun vain omasta puolestani, en ymmärtänyt puheesta paljon mitään, mutta olihan siellä paljon katsottavaa.
Tämä vierailupaikka oli museona kaikki, ei siis valmistusta näytetty meille ollenkaan. Mutta valmistuksen historiaa ja tislaukseen liittyvää esineistöä kylläkin oli paljon esillä.
Kierrettiin aikansa ja niin koitti aika maisteluunkin. Ainetta sai kovin vähän, mutta hyvä niinkin.
Yleisöstä otettiin muutama viskihaukka erilleen ja heidän annettiin testata erilaisia viskejä. Tai eri ikäisiä. Tulosten selvittyä heille annettiin todistukset hyvästä työstä ja matka jatkui sitten takaisin aulaan ja myymälään.
Ostokset tehtiin ja kadulle taas.
Mentiin alas katua ja Liffey-joen yli Fr. Mathew Bridgen siltaa pitkin. Siinä olikin kohta oikealla Irlannin vanhin Pub, The Brazen Head. Siinä muutama porukasta käväisi sisällä vain pikaisesti kameran kanssa ja matka jatkui Bridge Street katua ylöspäin.
Katujen varrella olevissa taloissa on erittäin värikkäitä, kauniita ovia, punaisia, sinisiä, vihreitä, keltaisia. On kirjoitusten mukaan protestina kauan sitten kuolleen Englannin kuningattaren takia. Silloin nimittäin engelsmannit määräsivät, että kaupungin ovet on maalattava maan surun takia joko mustaksi tai tummaksi muuten.
Onneksi irlantilaiset olivat omapäisiä ja tekivät päinvastoin.
Englanti ja Irlanti eivät ole olleet koskaan hyvissä väleissä, eikä varsinkaan silloin kauan sitten kun Irlantia ryöstettiin ja hävitettiin englantilaisten toimesta.
Voidaan ehkä verrata entiseen Suomeen. Ruotsalaiset ja venäläisethän ryöstivät ja raiskasivat Suomea kaikin voimin.
Sitten saavuttiin kirkoille. Niitä Irlannissa riittää, melkein yhtä paljon kuin pubeja. Suuri osa taitaa olla vain turistien käytössä nykyään. Kirkkoja katsottiin päältä ja sisältä. Ja kuvattiin tietenkin.
Toinen päivä valkeni yhtä hyvässä säässä kuin ensimmäinenkin. Pilvipoutaa, ei sateesta tietoakaan.
Päivän kohteena olisi Trinity College, joka on Elisabeth ensimmäisen vuonna 1592 perustama yliopisto. Se on edelleen toimiva laitos. Saman yliopiston kirjastossa on kuuluisa Kellsin kirja, kelttiläisten munkkien 800-luvulla valmistama latinankielinen evankeliumin käsikirjoitus.
Samassa kirjastossa on vanhoja kirjoja ja käsikirjoituksia n. 200 000 kpl. Kirjaston käytävä on yli 60 metriä pitkä, kirjahyllyt täynnä kirjoja lattiasta korkealle kattoon asti.
Kirjastossa on myös mm. Irlannin vanhin harppu, eikä se tarkoita tässä mitään naispuolista henkilöä. Harppua kutsutaan Brian Borun harpuksi.
Kirjaston jälkeen retkeläiset jakaantuivat kahteen leiriin. Ensin mentiin Molly Malonen patsasta pällistelemään. Nätti patsas se onkin, varsinkin miesten mielestä. Todella taiteellinen. Hän oli tarujen mukaan kala- ja simpukkakauppias päivisin, öisin kauppasi jotain ihan muuta.
Ehkä häntä ei ole oikeasti ollutkaan koskaan, mutta tarut elävät, varsinkin Irlannissa.
Mollyn jälkeen meidän pienempi ryhmä jatkoi matkaa ensin Dublin Castleen, siitä City Halliin, missä pieni pysähdys. Siitä monen mutkan kautta vanhalle kaupungin muurille (1240ad). Se on vanhin säilynyt muuri Dublinissa, oli joskus kaupungin puolustusvarustus varsinkin viikinkejä vastaan.
Kun oli nämä nähty, matka jatkui Guinnessin oluttehtaalle. Sehän olikin iso laitos. Kiivettiin pikkuhiljaa ylöspäin rakennuksessa. Siellä oli monenlaista museojuttua oluen teosta ja työkaluista. Kaikkein korkeimmalla oli lasiseinäinen ravintola, Gravity Bar. Sieltä on todella hienot näkymät yli koko kaupungin. Mm. tämä edellämainittu Spire näkyy sinne erittäin hyvin. Myös meri ja vuoret ovat hyvin näkyvissä. Ja kirkkojen torneja on tiuhassa tottakai.
Ja siellä baarissa sitä saa... pääsylippua vastaan yhden Guinnessin oluen. Se nautittiin siellä suuren mielihyvän vallassa kaikessa rauhassa.
Kolmannen päivän retki olikin suunnattu saaren Atlantin puoleiselle rannikolle, Cliffs of Moherille. Aamulla varhain, todella varhain, ensin aamupala hotellin hoteissa. Se oli erityinen järjestely ihan meitä varten, koska lähtö oli niin varhainen. Hotellin henkilökunta on palkkansa ansainnut monin verroin.
Siitä sitten bussiin matkatoimiston pysäkiltä. Bussi oli täynnä Moherille menijöitä, juuri sieltä tilaa löysimme meidän porukalle.
Matka alkoi pimeässä aamussa, mutta siitä se päivä valkeni aika äkkiä kuitenkin. Oli mielenkiintoista nähdä Irlannin maaseutuakin. Kiviaitoja on paljon, lampaita, lehmiä ja hevosia myös. Pari paimenkoiraakin siellä juoksenteli. Ja valkoisia taloja, melkein kaikki olivat kalkittuja, koska kalkki on edullista siellä.
Ennen Galwayta oli yksi pysähdys puolimatkassa, taisi olla Athlone niminen paikka. Siinä voi tankata itseään tulevia koitoksia varten.
Galwayssa vaihdettiin toiseen bussiin ja siitä alkoi matka pitkin rannikkoa kohti Cliffs of Moheria. Välillä oli monenlaista maisemaa, pääosin kuitenkin matalia kivisiä kukkuloita, vihreitä niittyjä kiviaitojen sisällä ja toisella puolella meri. Kuljettaja ajoi reipasta vauhtia, mutta varmoin ottein. Pysähdyksiä tehtiin muutamassa paikassa, missä oli turistille nähtävää. Ensimmäinen taukopaikka taisi olla Dunguaire Castle linnan kohdalla, kylä tai kaupunki Kinvarra. Vanhoja linnoja oli siellä ja täällä pitkin matkaa.
Seuraava pysähdys oli Ballyvaughan, jossa oli myös ravintola ja käymälät tarvitseville. Ravintola oli Monks. Vieressä pitkä laituri lahdelmassa, jossa myös polkupyörä vedessä kellumassa. Sen yhteydessä kyltti "www.SaveGalwayBay.com". Saastuttajia varten varmaankin.
Noin puolen tunnin tauon jälkeen matka jatkui taas. Välillä käppäiltiin ikivanhan rauniolinnoituksen valleilla. Sen läheltä meni tie Aillwee Caveen, mikä on kuuluisa turistipaikka. Mahtavia luolia sun muuta hienoa, jopa Joulupukin pajakin, Santa sikäläisittäin. Olisipa ollut aikaa käydä siellä, mutta matka jatkui kohti Cliffs of Moheria.
Seuraavana pysähdyspaikkana olikin sitten Poulnabrone, Portal Tomb. Tämä Portal Tomb on ikivanha hautapaikka, 2000-4000 BC. Sieltä on löytynyt monta kymmentä ihmisen jäännöstä. Internetistä saa lisää tietoa tästäkin. Irlannissa kun on kiveä paljon, kiveen myös haudattiin. Ainakin joskus. Tämä Portal Tomb, kuten paljon näitä muitakin nähtävyyksiä kuuluu Burrenin kansallispuistoon, joka on kooltaan 1600 hehtaaria. Poulnabrone on suomeksi jotain kuten surujen hauta tai aukko. "The hole of the sorrows". Kukin suomentaa tavallaan tuon.
Kohta oltiinkin Doolinissa, missä käytiin syömässä ravintolassa. Olihan siellä sitä ja tätä tavaraa myynnissä turisteille, muutakin kuin ruokaa, esim. käsitöitä ja makeisia.
Ruokatauon jälkeen lähdettiin pääasialliseen kohteeseen Atlantin rannalle. Doolinista ei ollutkaan enää matkaa jäljellä paljon mitään.
Onhan se mahtava paikka, tämä Cliffs of Moher. Iirin kielellä muuten turman kalliot. Ei voi verrata Suomen rannikkoon millään tavalla. Kallio nousee suoraan merestä jopa yli 200 metriä. Atlantin aallot lyövät kallioita vasten kohisten. Syövät hitaasti mutta varmasti kalliota mereen. Mutta aikaa se vie. Joku tutkimus on osoittanut, että kallio on muodostunut valtavan joen suistosta, johon on ajautunut savea ja hiekkaa, joka on sittemmin puristunut kallioksi. Maapallohan on ollut todella erinäköisempi joskus. Kalliolla voi nähdä jopa kolmesataamiljoonaa vuotta vanhoja joen uomia.
Siellä sitten käveltiin ja ihailtiin sitä paikkaa. Sitä ei voi sanoin kuvailla, se on itse nähtävä. Turisteja oli sankoin joukoin ja sää suosi meitä myös tuon päivän aikana. Valokuvia piti räpsiä vaikka kuinka paljon, sama kohde tuli kuviin usein. Mutta kun piti saada jotain muistoa mukaan... kuvahan siinä on paras. Se sanoo enemmän kuin tuhat sanaa sananlaskun mukaan. Ja tottahan se on.
Onhan siellä pari torniakin. Toinen pyöreä kivitorni, Cornellius O`Brienin rakennuttama v. 1835. Näkötorniksi se silloin jo tehtiin. Sieltä olikin hienot näkymät merelle ja maalle. Aran saaret ovat kauempaa merellä, siellä on myös paljon muinaisten aikojen jäämistöä. Ehkä sinnekin joskus mennään. Tämä Cornellius O`Brien oli Irlannin kuninkaan, Brian Borun, jälkeläinen. Tässä yhteys siihen Irlannin vanhimpaan harppuun.
Toinen torni, Moherin torni, sijaitsee Hag`s Headilla (ämmän pää), neliskulmainen raunio nykyään. Sen oletetaan olleen vartiotorni Napoleonin sotien ajoilta.
Lopuksi vielä kierros matkamuistomyymälässä. Sieltä jäi tietenkin jotain pientä käteen, maksua vastaan toki.
Viimeinen päivä alkoi tihkusateisena, mutta ei se menoa haitannut. Välillä oli sateetonta, välillä sellaista usvasadetta. Harmaata oli. Suuntana Howthin niemi.
Käveltiin hakemaan DART-asemaa. DART = Dublin Area Rapid Transit. Se on hieno juna, joka meidät vei Howthin niemelle, pääteasemalle. Sitä voisi ehkä verrata Helsingin metroon.
Matka oli viihtyisä, hiljainen ja nopeakin. Ja tilaa oli vaunuissa.
Howth on aika iso niemi, venesatama oli siinä vieressä. Purjeveneitä siinä oikeastaan kaikki. Tietysti myös kalastamiseen liittyvää liiketoimintaa oli nähtävissä.
Kun aikamme käveltiin, tuli vastaan erään talon seinässä olympiarenkaat. Ja olihan siihen selitys talon vierustalla. Oli joku lordi Killanin ollut jossain vaiheessa olympiakomitean puheenjohtaja. Sen voi lukea lordin rintakuvan kyltistä ja olihan siinä olympiasoihtukin vieressä.
Jonkin matkan päästä lähti katu ylöspäin mäkeen. Siellä oli opasteen mukaan historiallinen Howthin kylä. Lähdettiin siitä nousemaan ylemmäs katua ja olihan siinä kadun varrella oikein kunnollinen rauniokirkko. Hautojakin näkyi olevan vaikka kuinka paljon. Se oli Howth Abbey, siis luostarin rauniot, eikä kirkon. Vaikka onhan se melkein sama asia.
Vielä ylempänä olikin ihan kunnossa oleva kirkko, komea laitos. Nimeltään se oli Howthin seurakunnan uskon kirkko oman suomennokseni mukaan. (Church of the Assumption).
Tästä palasimme takaisin päin. Näköala oli mahtava merelle, kaduille, satamaan ja saariinkin. Aika lähellä oli iso saari, nimeltään Irlannin silmä (Ireland`s Eye). Sen takana toinen, nimeltään Lambay.
-Reissu oli todella hieno. Maa, ihmiset, rakennukset ja kaikki yleensä ylittivät kyllä odotukset. Yksi asia oli kummallinen, ennen kuin siihen tottui. Jalankulkijat menevät punaisia valoja päin kuin tyhjää vaan. Se ei käynyt järkeen, mutta tottui siihen ajan mittaan.
Ihmiset olivat todella avuliaita ja ystävällisiä. Kaupunki erittäin siisti, ei roskia eikä sikailuja. Yksi ainoa väsynyt vaeltaja oli nukahtanut kadulle, yksi polkupyörä oli lyhtypylväässä kiinni, siis runko, muuten siitä oli viety kaikki irtoava pois. Luja lukko siinä oli. Ja yksi kirkon ovi oli tuhrittu maalilla, muita sotkuja ei näkynyt.
Täältä (klikkaa tästä) löydät paljon lisää kuvia viidessä kansiossa. (Ohje sivustolle: uusi kansio aukeaa klikkaamalla isompaa kuvaa ylimpänä. Yksittäisen kuvan saat isommaksi ja löydät kuvan tiedot klikkaamalla kuvaa.)
-P.M.
-Alkuteksti: S.M.
